Minttujäädyke

Minttujäädyke

Minttujäädyke

Ainekset

4 henkilölle

1

Ohje

  • 1 rkl minttua
  • 4 dl bulgarianjogurttia
  • 4 keltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2.5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

Lisäksi

  • tuoreita mintunlehtiä ja mansikoita tai muita marjoja
Vaikeusaste

Minttujäädyke ohje

    • Kaada jogurtti kulhoon ja lisää mintun lehdet. Soseuta sauvasekoittimella.
    • Yhdistä keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri kuumuutta kestävään kulhoon. Kuumenna kattilan pohjalle vettä kiehumispisteeseen ja nosta keltuaiskulho päälle vesihauteeseen.
    • Kuumenna sekoitellen, kunnes sokeri on kunnolla sulanut.
    • Nosta kulho vesihauteesta ja vatkaa seosta, kunnes se jäähtyy ja hieman vaahtoutuu.
    • Vaahdota vaniljakastike ja kääntele minttujogurttiin. Lisää joukkoon keltuaisseos huolellisesti käännellen.
    • Kaada jäädykeseos kylmällä vedellä kasteltuun vuokaan. Peitä foliolla tai kannella ja anna jäätyä pakastimessa seuraavaan päivään.
    • Anna jäädykkeen pehmetä 20 - 30 minuuttia ennen tarjoilua. Kumoa tarjoilulautaselle ja koristele tuoreilla mintunlehdillä. Tarjoa lisäksi juuri sulaneita pakastemarjoja.
  1. Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry