Uunikurkut

Uunikurkut

Uunikurkut

Ainekset

4 henkilölle

1

Ohje

  • 3 kurkkua
  • 1 rkl viinietikkaa
  • 1.5 tl suolaa
  • ripaus sokeria
  • 1 pieni sipuli
  • ripaus valkopippuria
  • 3 rkl pullomargariinia tai öljyä
  • 0.5 dl persiljaa tai kirveliä hienonnettuna
Vaikeusaste

Uunikurkut ohje

    • Halkaise kurkut pitkittäin ja poista siemenet lusikalla. Leikkaa kurkunpuolikkaat vielä kerran halki ja tämän jälkeen noin 6 cm:n paloiksi.
    • Sekoita viinietikka, sokeri ja suola. Kaada seos kurkkujen päälle ja sekoita niin, että kaikki kurkunpalat maustuvat. Anna vetäytyä vähintään tunnin ajan.
    • Valuta ylimääräinen neste pois siivilässä. Halutessasi kuivaa kurkkupalat vielä talouspaperilla tai pyyhkeellä.
    • Pane kurkkupalat uunivuokaan. Ripottele päälle hienonnettu sipuli, valkopippuri ja yrtit. Valuta päälle margariinia tai öljyä.
    • Kypsennä 175-asteisessa uunissa 30 - 40 minuuttia. Kurkkujen tulee jäädä rapsakoiksi ja saada hieman väriä.
  1. Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry