Mansikkamoussetorttu

Mansikkamoussetorttu

Mansikkamoussetorttu

Ainekset

4 henkilölle

1

Ohje

  • 175 g kaurakeksejä
  • 0.5 dl pullomargariinia

Lisäksi

  • 1 l mansikoita
  • muutama oksa sitruunamelissaa

Täyte

  • 0.5 l mansikoita
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0.75 dl sokeria
  • 250 g maitorahkaa
  • 5 liivatelehteä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 dl vispikermaa (rasvaa 20%)
Vaikeusaste

Mansikkamoussetorttu ohje

    • Murskaa kaurakeksit kulhoon tasaiseksi jauhelmaksi esimerkiksi puunuijan avulla.
    • Sekoita joukkoon juokseva margariini.
    • Leikkaa leivinpaperista pyörylä, joka on hieman isompi kuin irtopohjavuoan halkaisija. Aseta leivinpaperi vuoan pohjalle. Painele keksi-margariiniseos tasaiseksi kerrokseksi vuokaan ja siirrä vuoka jääkaappiin.
    • Laita liivatelehdet likoamaan väljään, kylmään veteen.
    • Soseuta puoli litraa mansikoita sauvasekoittimella. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
    • Sekoita maitorahka ja mansikkasose huolellisesti keskenään.
    • Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
    • Kuumenna tilkka sitruunamehua kiehumispisteeseen ja liuota joukkoon puserretut liivatelehdet.
    • Kaada liivateseos rahka-mansikkaseokseen ja sekoita samalla koko ajan.
    • Kääntele joukkoon myös kermavaahto.
    • Kaada täyte keksipohjalle, peitä vuoka foliolla ja siirrä torttu hyytymään jääkaappiin seuraavaan päivään.
    • Puolita mansikat ja koristele mansikoilla tortun hyytynyt pinta. Jos haluat, voit tehdä pintaan hyytelösokerista kiilteen. Ohje löytyy hyytelösokerin pakkauksesta.
    • Koristeeksi sopivat vihreät sitruunamelissan lehdet, jotka voit lisätä mansikoiden lomaan.
  1. Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry