TANKOPARSA (Asparagus officinalis)

Egyptiläiset tunsivat tankoparsan jo 5000 vuotta sitten. Pohjoismaissa tankoparsaa on viljelty 1700-luvulta.

Tyypillisimmin tankoparsa on valkoinen tai vihreä. Sitä löytyy kuitenkin myös violettina ja vihreän violettina. Viljelytapa vaikuttaa parsan väriin.

Vihreä parsa kasvaa vapaasti maanpinnalla, valkoinen parsa mullan alle peiteltynä. Valkoisen parsan mullataan sen aloittaessa kasvun keväällä. Silloin sen varret pysyvät pehmeinä eivätkä saa väriä. Versot korjataan leikkaamalla juuri, kun niiden kärjet ovat kasvaneet mullan pintaan.

Vihreä parsa korjataan juuri ennen nuppujen aukeamista, jolloin sen maku on parhaimmillaan. Parsan sesonkiaika on touko-kesäkuussa.

Parsa tulee säilyttää kylmässä 0-1 asteessa, kosteassa ja pimeässä erillään voimakkaan tuoksuisista tuotteista.

Parsa on maultaan mieto ja hienostunut. Parsa syödään aina keitettynä joko sellaisenaan, erilaisten kastikkeiden tai maustetun voin kanssa. Parsa sopii myös keittoihin, muhennoksiin, gratiineihin, salaatteihin ja munakkaisiin. Vihreä parsa sopii myös grillaukseen ja wok-ruokiin.

Parsa kuoritaan sitkeän, puumaisen pintakuoren poistamiseksi. Valkoiset parsat kuoritaan aina nupun alta latsasta tyveen päin. Esimerkiksi perunankuorimisveitsi käy kuorimiseen hyvin. Tyvestä postetaan puumainen osa joko veitsellä leikaten tai napsauttamalla parsa sormin poikki. Vihreää parsaa ei ole välttämätöntä kuoria, vain jos varsi tuntuu tyviosasta puumaiselta ja kuori paksulta.

Parsan keittäminen:

Parsan keittämiseen on saatavilla erillinen parsakattila, mutta onnistuu keittäminen myös tavallisella kattilalla. Kapeassa ja korkeassa kattilassa parsat voi keittää pystyasennossa, jolloin parsan nuppuja ei tarvitse peittää vedellä. Nuppujen kypsymiseen riittä kattilassa muodostuva höyry. Laakeassa paistinpannussa parsat voi keittää pitkittäin. Parsat lisätään aina kiehuvaan veteen.

Hiljaa kiehuen vihreät ja ohuet valkoiset parsat kypsyvät n. 8 minuutissa. Paksumpia valkoisia parsoja tulee keittää hieman kauemmin, 12-15 minuuttia. Valuta parsat hyvin esimerkiksi talouspyyhkeen tai -paperin päällä.