Honkatarhat, Kyröntarhat ja Hevi-Kolmio palkittiin

Tämän tiedotteen kuva-aineisto:

Honkatarhat, Kyröntarhat ja Hevi-Kolmio nimettiin kasvihuonevihannesviljelyn Vuoden laatutuottajiksi

Kasvihuonevihannesviljelyn Vuoden laatutuottaja julkistettiin eilen Kauppapuutarhaliiton vuosikokouksessa Ikaalisissa. Tunnustuksen vastaanotti kasvihuoneyrittäjä Timo Rapila, joka perheineen luotsaa tunnustuksen saaneita yrityksiä Honkatarhat Oy, Kyröntarhat Oy ja Hevi-Kolmio Oy. Kotimaiset Kasvikset ry:n myöntämä valtakunnallinen Vuoden laatutuottajan tunnustus myönnettiin yritysten kokonaisvaltaisesta kehittämisestä, uuden teknologian ja tuotantomenetelmien nopeasta käyttöönotosta sekä työmenetelmien kehittämisestä.

Timo ja Maarit Rapila ovat toimineet kasvihuoneviljelijöinä vuodesta 1985 alkaen, jolloin he perustivat Honkatarhat Oy:n Honkajoelle. Alkuun viljeltiin kasvihuonekurkkua ja joitain vuosia myöhemmin aloitettiin salaatin ja yrttien ympärivuotinen viljely ensimmäisten pioneerien joukossa. Talviviljelyssä annetaan kasvustolle lisävaloa talven kuukausina, jolloin luonnonvalon määrä on vähäinen. Vuonna 1995 hankittiin ruukkuvihanneksia tuottava Kyröntarhat ja 1998 perustettiin Laihian Mallas Oy:n kanssa kasvihuonekurkkua ympäri vuoden tuottava Hevi-Kolmio Oy. Kaikki kolme kasvihuoneyritystä kuuluvat saman tuotemerkin eli VihreäKeijun alle.

- Meidän markkinaosuutemme kotimaan ruukkusalaateista on noin kolmannes. Kaikissa kolmessa yrityksessä on laatusertifikaatit ja haluamme pysyä myös laadun suhteen ylimmällä tasolla. Olemme panostaneet teknologiaan ja kehitystyötä tehdään jatkuvasti, toteaa Timo Rapila.

Viljelmillä on käytössä suomalaisilla puutarhoilla yleisesti käytössä oleva biologinen tuholaistorjunta, jossa hyödynnetään tuholaisten luonnollisia vihollisia. Tuomalla kasvihuoneisiin säännöllisesti petopunkkeja ja kirvavainokaisia, voidaan ennakkoon estää tuholaisten määrän yllättävä lisääntyminen.

Vuoden laatutuottajien nimeäminen aloitettiin vuonna 1994 ja sen tavoitteena on antaa tunnustusta yrityksille, jotka toimivat esimerkillisesti. Kotimaiset Kasvikset ry nimeää vuosittain vuoden laatutuottajan kasvihuonekukka-, kasvihuonevihannes-, avomaanvihannes-, hedelmä- ja marjatuotannon sekä perunatuotannon alalta.

Lisätietoja antavat:
Hannu Pitkänen, toimitusjohtaja, Honka Holding Oy, p. 02-8387 7000 tai 044-2888106
Erkki Rautio, Kotimaiset Kasvikset ry, p.09-6155 4553 tai 040-541 2131

PYSY AJAN TASALLA:

Lue lisää!
Täältä löydät aiemmat tiedotteet.

Käytä hyödyksi ruoka- ja tuotekuvat!
Lataa kuvia julkaisukäyttöön.

http://www.kasvikset.fi/Suomeksi/Ammattilaisille/Tiedotus/Uusimmat_tiedotteet/honkatarhat,_kyrontarhat_ja_hevi-kolmio_palkittiin
31.07.2014