Tämän tiedotteen kuva-aineisto:
Helppo broileri-kasvisvokki
Kesäkurpitsa-fetapaistos
Parsakaalisalaatti ja mangokastike
Kesäkurpitsahillo
Sadonkorjuu
Tiedote 30.07.2008 09.35
Sadonkorjuun kasviksia lautasille
Kasvisten kultakausi ajoittuu elokuuhun. Nyt on varaa valita runsaita ja värikkäitä kasvislajitelmia ja nauttia kasviksista sekä raakoina että kypsennettyinä. Sadonkorjuu sopii niin juhlan kuin arjen ruokateemaksi. Kutsu ystävät ja kokoa perhe yhteisen ruokapöydän ääreen herkuttelemaan sadolla, jonka kesä on kasvattanut.
Sadonkorjuun runsauden äärellä Euroopan kasvistuotannon etujärjestön Freshfelin tekemän tutkimuksen tulokset kertovat karua kieltä suomalaisten kasvisten kulutuksesta. Kuulumme kasvisten syöjinä häntäpään maihin. Vain Liettuassa, Virossa ja Luxemburgissa väestö käyttää vähemmän kasviksia kuin suomalaiset. Meillä kasvisten kulutusluku on vain puolet kaikkien EU-maiden keskiarvosta.
Vähäinen kasvisten käyttö on yksi oleellisimmista syistä kansanterveydellisiin ongelmiin Suomessa. Niin maailman terveysjärjestö WHO kuin Suomessa Valtion ravitsemusneuvottelukuntakin suosittavat käyttämään kasviksia päivittäin vähintään 400 g. Kotimaiset Kasvikset ry on kiteyttänyt viestin helposti muistettavaan muotoon Puoli kiloa päivässä. Jäämme selvästi alle vähimmäissuositusten, jotka saisivat mielellään ylittyäkin.
Puoli kiloa päivässä
Tuoreiden, lähellä tuotettujen kasvisten saatavuus on nyt parhaimmillaan. Puolen kilon kasvistavoitteen saavuttaa vähällä vaivalla, kun varaa päivän jokaiselle aterialle, aamu- ja välipalat mukaan luettuina aina jotain mieleistään kauden kasvista. Yhteensä määrä on kuusi omaa kourallista. Aamupalalle, lounaalle, välipalalle, päivälliselle ja iltapalalle näppituntumalla sisällytetyt kasvikset takaavat, että suositus toteutuu. Kasviksista saa väri-iloa ja miellyttäviä makukokemuksia, terveyttä ja hyvää oloa.
Kukaan ei voi tosissaan väittää, ettei pidä kasviksista. Kun kokeilee erilaisia vaihtoehtoja kymmenistä, jopa sadoista erilaisista vaihtoehdoista, omat suosikit nousevat. Monipuolinen käyttö toisaalta takaa sen, ettei kasviksiin voi kyllästyä. Pelkästään kaalilajeja on kymmenkunta erilaista, samoin on kymmenittäin erilaisia juureksia ja sipuleita. Niin kaalit, juurekset kuin sipulitkin ovat erinomaiseen ravintoarvoonsa nähden hinnaltaan suorastaan halpoja. Lisäksi voi käyttää salaatteja, joita tuotetaan sekä avomaalla että kasvihuoneissa. Voi valita mietoja tai voimakkaita, vihreitä tai punaisia, rapeita tai pehmeitä. Tomaattien, kurkkujen ja paprikoiden valikoimaa täydentävät kesäkurpitsat, avomaan kurkut, munakoisot, maissit ja lehtiselleri.
Viittä väriä päivässä
Kasviksia kannattaa suosia sesonkien mukaan, käyttää niitä, joita kulloinkin saadaan läheltä ja tuoreena. Mitään yksittäistä kasvista ei ravitsemuksellisesti voi nostaa ylitse muiden, vaan jokaisessa on omat hyvää tekevät aineensa. Kasvikset voidaan karkeasti jakaa värien perusteella viiteen ryhmään: 1. vihreisiin, 2. sinisen ja lilan sävyisiin, 3. punaisiin, 4. kelta-oransseihin sekä 5. ruskean ja valkoisen värisiin. Kun syö joka päivä jotain jokaisesta väriryhmästä, saa tarpeelliset ravintoaineet ja hyvät bioaktiiviset aineet.
Juuri nyt kannattaa tutustua palkokasveihin. Tutun herneen lisäksi meillä kasvatetaan vihreää taitepapua, keltaista vahapapua, litteää leikkopapua ja jo jonkin verran härkäpapuakin. Papuja saa parhaiten tuoreina loppukesällä ja syksyllä. Puolen kilon kasvistavoitteeseen kuuluvat vihannesten ja juuresten lisäksi myös marjat ja hedelmät, yrtit, idut, versot ja sienet. Peruna sen sijaan on perusruokaa, ja sitä suositellaan puolen kilon kasvismäärän lisäksi ruokavalioon 2 - 5 kappaletta päivää kohti.
Kasviskokkaus haltuun
Yksi syy suomalaisten vähäiseen kasvisten käyttöön selittyy sillä, ettei suomalaiseen ruokakulttuuriin ole perinteisesti kuulunut esimerkiksi lämpimiä kasvislisäkkeitä. Monesti luullaan, että vain raakoina rouskutetut vihannekset ovat terveellisiä. Kasviksia on hyvä syödä sekä raakoina että kypsennettyinä. Niitä voi kypsentää höyryssä, paistaa pikaisesti vokkipannulla ja lisätä osaksi tuttuja ruokalajeja niin kattilaan, pataan kuin uunivuokaankin. Moni allerginen voi syödä kasviksia kypsennettyinä, mutta ei raakoina. Poimi kokeiltuja, kasvispainotteisia ruokaohjeita osoitteesta www.kotimaisetkasvikset.fi/keittokirja. Inspiroidu kokkaamaan kasviksia vaihdellen kautta koko vuoden.
Kotimaiset Kasvikset ry on nimennyt viikot 33 ja 34 (11. - 24.8.2008) Sadonkorjuuviikoiksi, jolloin jokaisella on mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa kasvisten kulutustaan.
Seuraava tiedote antaa tuoreet vinkit Vuoden vihanneksesta punajuuresta elokuun lopulla.
Tiedotteen teksti: Pirjo Toikkanen, viestintäpäällikkö, Kotimaiset Kasvikset ry
Lisätiedot:
Pirjo Toikkanen, ruoka-asiantuntija, Kotimaiset Kasvikset ry, puh. (09) 6155 4554 tai 0400 - 894 549
Päivi Jämsèn, ravitsemusasiantuntija, Kotimaiset Kasvikset ry, puh. (09) 6155 4557
Kokeillut ruokaohjeet:
Helppo broileri-kasvisvokki
2 l suikaloituja vihanneksia (esim. porkkanaa, lanttua, paprikaa, keräkaalia tai kiinankaalia, sieniä, sipulia, valkosipulia) 400 g broilerin rintafileetä
2 tl rypsiöljyä
1 dl makeaa chilikastiketta
3 rkl vähäsuolaista soijakastiketta
Pese ja kuori kasvikset ja leikkaa tikkumaisiksi suikaleiksi. Viipaloi sienet. Suikaloi broilerin rintafileet.
Kuumenna öljy tilavalla paistinpannulla tai vokkipannulla. Lisää broileripalat ja paista välillä käännellen.
Siirrä broileripalat pois pannulta. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä ja kasvikset pienissä erissä kypsymisjärjestyksessä: kovimmat kuten porkkana ja lanttu ensin. Kasvikset saavat jäädä rapeiksi ja napakoiksi.
Kun kaikki kasvikset ovat pannulla, lisää broileripalat, chilikastike ja soija. Kuumenna vielä puolisen minuuttia. Tarkista maku.
Tarjoa sellaisenaan tai tumman riisin tai pastan kanssa.
Vinkki: Voit vaihtaa broilerin katkarapuihin. Lisää katkaravut vasta samaan aikaan kuin chilikastike.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Kyssäkaali-linssipata
2 kyssäkaalia (noin 1 kg)
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
4 dl vettä
2 kasvisliemikuutio tai vastaavasti kasvisfondia
1 tl fenkolinsiemeniä
1,5 dl punaisia linssejä
2 omenaa
2 tomaattia
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
tuoretta lipstikkaa tai timjamia
Kuori kyssäkaalit ja sipulit. Kuutioi kyssäkaalit ja hienonna sipulit.
Lohko tomaatit ja omenat.
Huuhtele linssit siivilässä.
Kuumenna öljytilkka paksupohjaisessa kattilassa. Kuullota sipuleita ja kyssäkaalia hetken aikaa lastalla käännellen. Lisää muut ainekset pataan luettelon mukaisessa järjestyksessä. Sekoita ja hauduta pataa puolisen tuntia.
Tarkista maku ja lisää tuoretta yrttiä lopuksi.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Kesäkurpitsa-fetapaistos
2 kesäkurpitsaa
7 - 8 tomaattia
3 valkosipulinkynttä
250 - 300 g fetajuustoa tai vastaavaa salaattijuustoa
0,75 dl rypsiöljyä
1 - 2 rkl tuoretta basilikaa
mustapippuria
suolaa
Viipaloi kesäkurpitsat ja tomaatit noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Asettele kasvikset lomittain uunivuokaan.
Hienonna valkosipulinkynnet ja kuutioi juusto. Lisää vuokaan kasvisten päälle. Sekoita öljy ja mausteet ja kaada seos vuokaan.
Paista uunissa 200 asteessa noin tunti.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Parsakaalisalaatti ja mangokastike
300 g parsakaalinnuppuja
vettä, suolaa
2 tomaattia
2 rkl tuoretta ruohosipulia
50 g mustia oliiveja
1 lehtisellerin varsi
0,5 dl öljyä
3 rkl sitruunamehua
suolaa
valkopippuria
erilaisia salaatinlehtiä
Mangokastikkeeseen:
125 g mangososetta (vauvanruokatölkki)
1 rkl valkoviinietikkaa
23 rkl appelsiinimehua
3 rkl rypsiöljyä
suolaa
valkopippuria
Hienonna parsakaali monitoimikoneessa tai pikaleikkurilla kevyesti pienirakeiseksi, jolloin rakenne muistuttaa couscousia.
Kiehauta parsakaalimurskaa tilkassa suolalla maustettua vettä puolen minuutin ajan.
Valuta parsakaali ja anna jäähtyä kylmässä.
Leikkaa tomaatit lohkoiksi, poista siemenet ja leikkaa kuutioiksi.
Kuutioi oliivit ja lehtiselleri.
Sekoita kaikki ainekset ja mausta.
Soseuta mangokastikkeen ainekset esimerkiksi lasitölkissä ravistaen.
Tarjoa parsakaalisalaatti ja mangokastike vaikkapa broileriaterialla.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Sadonkorjaajan kalakeitto
noin 500 g lohi- ja / tai kuhafileetä
5 perunaa
1 sipulia
1 palsternakka
2 porkkanaa
1 pieni parsakaali
1 pieni kukkakaali
noin 100 g vihreitä papuja
2 rkl öljyä
noin 1 l kalalientä
3 - 4 valkosipulinkynttä
2 rkl sitruunanmehua
2 tomaattia
noin 0,5 dl tuoretta timjamia
ripaus valkopippuria
(2 rkl kapriksia)
Leikkaa kuoritut perunat, sipuli ja palsternakka lohkoiksi, porkkanat viipaleiksi. Irrota parsa ja kukkakaali pieniksi kukinnoiksi. Leikkaa pavut kahteen osaan. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää peruna, sipuli, porkkana ja palsternakka. Kuullota hetki ja kaada kattilaan kuuma kalaliemi.
Lisää muutaman minuutin kuluttua myös pavut, kukka- ja parsakaalit sekä murskatut valkosipulin kynnet.
Leikkaa kalat reiluiksi kuutioiksi ja tomaatit pienemmiksi. Lisää kala- ja tomaattikuutiot kypsien kasvisten joukkoon. Mausta liemi saman tien sitruunamehulla, hienonnetulla timjamilla ja pippurilla.
Kuumenna liemi uudelleen, mutta älä anna kiehua poreillen. Lisää halutessasi lopuksi kapriksia.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Kesäkurpitsahillo
2 l kuorittua kesäkurpitsaa paloina
0,5 dl vettä
2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
0,5 kg sokeria
0,5 tl kardemummaa hienonnettuna
noin 2 tl sitruunahappoa
Keitä kattilassa kesäkurpitsanpaloja, vettä, sitruunan raastettua kuorta ja sitruunamehua niin, että kurpitsanpalat pehmenevät.
Soseuta kesäkurpitsaseos sauvasekoittimella.
Lisää soseeseen sokeri ja kardemumma. Keitä 45 minuuttia. Lisää sitruunahappo ja purkita.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
PYSY AJAN TASALLA:
Lue lisää!
Täältä löydät muita Kotimaisten Kasvisten tiedotteita.
Käytä hyödyksi ruoka- ja tuotekuvat!
Lataa kuvia julkaisukäyttöön.