Laatutarha-ohjeisto
Laatutarha-ohjeistolla ja siihen liittyvällä tukimateriaalilla kannustetaan puutarha-alan yrittäjiä järjestelmälliseen laatutyöhön, jonka tavoitteina on tuoteturvallisuuden parantaminen sekä ympäristöön ja työntekijään kohdistuvan kuormituksen vähentäminen. Tukimateriaali on vapaasti kaikkien aiheesta kiinnostuneiden hyödynnettävissä.
Koulutukset
Koulutuksia järjestetään vuosittain tarpeen mukaan. Perunanviljelijöille on järjestetty vuosittain laatu- ja markkinointiaiheinen seminaari. Muidenkin tuotteiden osalta järjestetään tuotekohtaisia koulutuksia. Viljelijöiden lisäksi yhdistys kouluttaa suurtaloushenkilökuntaa ja kaupan hedelmä- ja vihannestiskien hoitajia. Tavoitteena on edistää kasviksiin liittyvää osaamista, niin että tuotteiden laatu säilyisi mahdollisimman hyvänä jakeluketjun kaikissa vaiheissa.
Kasvisinfo
KasvisInfo on yhdistyksen oma tiedotuslehti, jossa tiedotetaan ajankohtaisista asioista, yhdistyksen palveluista ja toiminnasta niin viljelijöitä kuin muutakin jakeluketjua.
EAN-koodit
Kauppa edellyttää yleensä viivakoodein käyttöä pakatuilla tuotteilla. Valtaosa kasviksilla käytettävistä koodeista on yhteisiä. Eri viljelijöillä on esimerkiksi kilon porkkanapusseissa käytössä sama koodi. Kotimaiset Kasvikset ry hoitaa kansallista koodirekisteriä ja meiltä saa koodeja suomalaisille puutarhatuotteille.
Etikettien ja tarrojen valmistaminen kotikonstein
Oheisella viivakoodiohjelmalla voit muuttaa yhdistyksestä saadut numerosarjat viivakoodeiksi. Ohjelma on avuksi, mikäli haluat tehdä pienen erän etikettejä johonkin koemarkkinoitavaan tuote-erään.
Barcode 97 -viivakoodiohjelma
(liitä ohjelmalla luotu viivakoodi kopioimalla esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelmalla tehtävään etikettiin)
lue lisää > Viivakoodit helpottavat kasviskauppaa