Pakolliset EU-normit voimassa vain kymmenelle tuotteelle
Euroopan Unioni määrittelee pakolliset erityisvaatimukset heinäkuusta 2009 alkaen ainoastaan kymmenelle tuotteelle: omenoille, sitrushedelmille, kiiveille, salaateille sekä kähärä- ja siloendiiveille, persikoille ja nektariineille, päärynöille, mansikoille, paprikoille, syötäväksi tarkoitettuille viinirypäleille ja tomaateille.
Kaupan pitäminen erityisvaatimukset kymmenelle tuotteelle
Erityisvaatimuksiin sisältyy vaatimuksia tuotteen ulkoisesta ja sisäisestä laadusta, laatuluokittelusta sekä tuotteen merkitsemisestä. Erityisvaatimuksiin kuuluu, että niiden alaiset tuotteet myydään aina laatuluokiteltuina ja pakkausmerkinnöissä ilmoitetaan laatuluokka.
EUs handelsnormer på svenska
Muut tuotteet yleisvaatimuksen ja vapaaehtoisen laatuluokitelun piirissä
Kaikkien muiden tuoreena myytävien tuotteiden osalta sovelletaan kaupan pitämisen yleisvaatimusta. Yleisvaatimus määrittelee mitkä vähimmäisvaatimukset kaikkien tuotteiden tulee täyttää.
Vaikka laatuluokittelu on näillä tuotteilla vapaaehtoista, valtaosaan vähittäiskaupoissa myytävistä tuotteista on merkitty laatuluokka. Tällöin tulee erän täyttää ko. laatuluokan vaatimukset. Muiden tuotteiden laatustandardeihin pääset tästä.
Kasvisten pakkausmerkintävaatimukset
Vaapaaehtoiset suositeltavat pakkausmerkinnät
Pakkaus ja tasalaatuisuus
- Kaikkien pakkausten osalta edellytetään tuotteiden olevan samaa alkuperää, lajiketta ja laatuluokkaa.
- Tuotteet on pakattava siten, että ne tulevat suojatuksi sopivalla tavalla. Pakkausmateriaalien on oltava uusia ja/tai puhtaita sekä elintarvikkeille haitattomia.
- Kaupallisilla tiedoilla varustettujen materiaalien, esimerkiksi papereiden ja leimojen käyttö pakkauksissa sallitaan, jos painomuste ja tarrojen liima on myrkytöntä.
Laatuvaatimusten soveltamisala
- Laatuvaatimukset koskevat kuluttajille ja suurtalouksille tuoreena myytäviä kokonaisia kasviksia ja ne ovat voimassa kaikissa kaupanpitämisen vaiheissa
- Laatuvaatimukset eivät koske tuotteita, jotka tuottaja myy suoraan kuluttajalle esimerkiksi torikaupassa tai suoramyyntinä tilalta.
- Myöskään teolliseen jalostukseen, suurtalouksille tai pakkaamoon toimitettavien tuotteiden ei tarvitse täyttää annettuja laatuvaatimuksia.