Tämän tiedotteen kuva-aineisto:
Lautasmalliajatuksen soveltaminen ruoanvalmistuksessa
Kaappaa kasvis!
Hyvä olo mahtuu puoleen kiloon -tiedotustilaisuuden esitelmien tiivistelmät 15.9.2010:
Lasten innostaminen syömään kasviksia - yhteistyön voimalla
Kaappaa kasvis! -tapahtumaviikko
Kasvisvoittoinen Itämeren ruokavalio- terveydeksi!
Hyvä olo mahtuu puoleen kiloon
Kasvikset rikastuttavat ruokavaliota ja tuovat hyvän olon. Kasvisten riittävä syöminen osana monipuolista ruokavaliota ylläpitää ja edistää terveyttämme monella tavalla. Sen vuoksi kasviksia eli vihanneksia, juureksia, sieniä, marjoja ja hedelmiä tulisi syödä nykyistä enemmän. Tällä hetkellä suomalaiset syövät kasviksia keskimäärin 360 g päivässä. Tavoitteena on Puoli kiloa päivässä eli kuusi kourallista. Mitta täyttyy syöjän koon mukaan. Lapsella mitta on pieni kämmen ja aikuisella suuri koura. Aikuisella yhteen kouralliseen mahtuu kerrallaan esim. yksi omena tai yksi porkkana tai pari desiä salaattia tai raastetta tai lämpimiä kasviksia tai pari desiä marjoja tai yksi tomaatti.
Rytmitä päiväsi kasviksilla
Kasvisten riittävän syömisen avaimina toimivat säännöllinen ateriarytmi ja vanha kunnon lautasmalliajatus. Näissä piilee myös painonhallinnan ja jaksamisen avaimet. Syömällä säännöllisesti verensokeri pysyy tasaisena eikä tule naposteltua turhaan. Säännöllinen syöminen sisältää aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Kun huolehdit, että kaikilla näillä aterioilla on kasviksia jossain muodossa, kasvisten puolen kilon tavoite on helppo saavuttaa.
Annostele lautaselle ensin puolet kasviksia
Helppo nyrkkisääntö kasvisten lisäämiseen ruokavalioon on täyttää lautasesta ensin puolet salaatilla, raasteella tai lämpimällä kasvislisäkkeellä ja vasta sitten annostella muut ruoan osat. Tällä tavalla saat aterialta jo noin puolitoista kourallista kasviksia. Lisäksi eri ruoka-aineiden määrälliset suhteet pysyvät oikeina.
Huomioi lautasmalliajatus jo ruoanvalmistuksessa
Myös tutut ruokaohjeet kannattaa muokata enemmän kasviksia sisältäviksi. Tämä onnistuu lautasmalliajatusta noudattamalla eli valitsemalla jo ruoan raaka-aineet lautasmalliajatuksen mukaan niin, että puolet raaka-aineiden määrästä on kasviksia, yksi neljäsosa perunaa, täysjyväriisiä, -pastaa tai ohraa sekä yksi neljäsosa lihaa, kalaa, munaa tai palkokasveja.
Valitse kasviksia myös välipaloiksi
Aamu-, väli- ja iltapalan koostamisessa on hyvä noudattaa samaa ajatusta. Kunnon välipalan saat kasviksista ja täysjyväviljavalmisteista yhdistämällä niihin tarvittaessa liha- tai maitovalmisteita. Ravitsevan lähtölaukaukseen aamuun saat esimerkiksi laittamalla puuron, viilin tai jogurtin joukkoon kourallisen verran marjoja ja leivälle vaihdellen värikkäitä kasviksia. Iltapalaksi voit pyöräyttää maukkaan pirtelön maustamattomasta jogurtista lisäämällä siihen marjoja tai hedelmiä ja hieman kauraleseitä. Kätevä välipala on omena tai porkkana. Nämä voit helposti sujauttaa aamulla kassiin.
Näillä pääset alkuun
- tarkastele omia ruokailutottumuksiasi ja pohdiskele, mitä pieniä muutoksia voit tehdä, jotta saat lisättyä kasviksia päivittäisiin aterioihisi
- aseta itsellesi selkeitä päämääriä: päätä syödä välipalalla hedelmiä, korvaa puolet leivän päällä olevista leikkeleistä kasviksilla, ota salaattia lautaselle enemmän kuin ennen, valitse tai valmista kasvispainotteisia pääruokia
- muista säännöllisen ateriarytmin ja lautasmallin edut
- siirry pois lisukeajattelusta, sillä kasvikset eivät ole lisuke, vaan merkittävin osa ruokalautasesta
- hyödynnä sesongit ja valitse kasvikset vuodenaikojen mukaan
- käy testaamassa Kasvistestillä osoitteessa www.kasvikset.fi, minkä verran sinä syöt kasviksia ja seuraa edistymistäsi
Aloita omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen, se on paljon helpompaa ennaltaehkäisevästi. Syö siis monipuolisesti ja vaihdellen erilaisia ja erivärisiä kasviksia osana monipuolista ruokavaliota. Valinnanvaraa löytyy rajattomasti.
Osoitteesta www.kasvikset.fi löytyy myös kasvismakujen ja hyvän olon keittokirja, kasvisten tuotetietoutta ja paljon muuta hyödyllistä.
Uutta aineistoa tilattavissa osoitteesta www.kasvikset.fi kohdasta materiaalitilaukset.
Puoli kilo päivässä -teemaan liittyen uutta innostavaa aineistoa:
- Hyvä olo mahtuu puoleen kiloon -opas
- Kasviksista hyvä olo -juliste
Lisäksi opetuksen ja neuvonnan tueksi nuorille sekä lasten vanhemmille suunnatut uudet aineistot, jotka on tuotettu Terveyttä kasviksilla -kampanjan toimenpiteinä. Taustatahoina toimivat Kasvikset, Syöpäjärjestöt ja Suomen Sydänliitto.
- Energiarytmi -tehtävälehtinen
- Kasvuvoimaa kasviksista - Vinkkejä vanhemmille lasten ruokailutottumusten ohjaamiseen
Teksti ja lisätiedot:
Päivi Jämsén, ravitsemusasiantuntija, ETM
paivi.jamsen@kasvikset.fi
040 728 0562